Koronavirus sairastutti ihmiset ja talouden. Kuitenkin kriisin keskellä se on tarjonnut myös mahdollisuuden arvioida toimintatapojamme uudelleen – myös lastensuojelussa. Tämä on myös tärkeä tehdä, koska vanhan viisauden mukaan, se joka ei opi historiasta, on tuomittu tekemään samat virheet.
Korona on näpäyttänyt ihmiskuntaa monellakin tavalla. Ensinäkin se muistutti, että ihminen ei ole luuloistaan huolimatta luomakunnan kruunu. Niinkin pieni ja yksinkertainen elämänmuoto kuin virus, on saattanut kokonaisia valtioita ja talouksia polvilleen vain muutamissa kuukausissa. Tämä oli kuitenkin pientä suuren inhimillisen tragedian rinnalla, jonka se sai aikaan: tätä kirjoittaessa maailmalla on tapahtunut 692 000 COVID -19 aiheuttamaa kuoleman tapausta. Monen asiantuntijan mukaan tämä luku saattaa olla tosiasiassa suurempikin. Tämä lähinnä nukleiinihappomolekyylistä ja kapsidista muodostunut eliö toi sen kulttuurin muutoksen, mistä puhutaan ”uutena normaalina”.
Lastensuojelutyökään ei välttynyt COVID – 19 tuomilta muutoksilta. Helsingin Sanomat uutisoi 29.4, että erityisesti päihdeperheiden lapset ovat ”satimessa”. Lastensuojeluilmoitusten määrä pääkaupunkiseudulla myös romahti, joka sai asiantuntijat arvelemaan, että esimerkiksi perheväkivalta ja päihdeongelmat vaikuttaisivat koronaviruskriisin myötä syvenevän. Näyttääkin siltä, että vasta syksyn ja tulevien vuosien myötä, lastensuojelu saa nähdä, mitä alamme ”uusi normaali” tulee olemaan. Kriisit kun näkyvät lastensuojelussa vuosien aikajänteellä ja hetkellisillä ratkaisuilla saattaa olla pitkäkantoiset vaikutukset.
Vaikka tilanne näyttää huolestuttavalta, Churchill totesi toisen maailmansodan pahimpina hetkenä, että pimeys on synkintä juuri ennen aamunkoiton ensisäteitä. Koronan myötä lastensuojelu on joutunut uudistumaan, miettimään uusia toimintatapoja ja haastamaan itsensä. Etäyhteydet, lapsien ja perheiden terveyttä suojaavat toimintatavat, tapaamisten sisällöt ja vuorovaikutuksen aktiivinen ylläpito ovat nousseet keskiöön. Nämä tulevat olemaan tärkeitä asioita vielä pandemian jälkeenkin ja mahdollisesti avainasemassa, kun sen jälkipyykkiä korjataan.
Hyvä kysymys onkin, mitä oppeja voimme ammentaa tapahtuneesta? Toistaiseksi pandemia on hellittänyt, mutta globaalin kriisin eteneminen ei ole yksin Suomen käsissä ja toisella aallolla on spekuloitu. Ainakin eräästä asiasta tulisi ottaa vaarin: pandemian – tai minkä muun kriisin – aikana kriisiytyvien lapsiperheiden tukea tulisi jopa lisätä ja vahvistaa. Tämä vaatii osittain uudenlaista ajattelua. Lastensuojelussa tulisi laajemmin selvittää etäyhteyksien mahdollisuuksia ja työskentelymuotoja. Jalkautuva nuorisotyö internetiin, esim. online-peleihin, voitaisiin ottaa aktiivisempaan käyttöön.
Myös sektoreiden välisen työskentelyn tiivistämisellä, voitaisiin auttaa ja kannatella lapsia vaikeimpien aikojen yli. Siinä missä osalle lapsista etäopiskelu oli vaivatonta ja jopa helpotus, osa oppilaista kärsi pahoin. Monet opettajat kertoivat, että etäopetusjakson aikana eräs suurimpia ongelmia oli oppilaiden tavoitettavuus. Koska sosiaalialan toimijat joka tapauksessa joutuivat tapaamaan perheitä ja nuoria, olisi tästä esimerkiksi löytynyt luontevaa yhteistyökohta.
Vaikka kesä on tuonut toistaiseksi helpotuksen tilastoihin, olisi viisasta pysähtyä pohtimaan miten takaamme tulevaisuudessa lapsiperheille parhaan mahdollisen tuen poikkeusoloissa. Pandemia lakkaa aikanaan ja ihmiset pääsevät jälleen liikkumaan vapaammin. Kuitenkin kriisin aikana syntyneet perhetason tragediat voivat jatkua pitkään pandemian jälkeenkin. Tämä tulee olemaan suuri yhteiskunnallinen haaste.
Tämä on tärkeää ennen kaikkea siksi, että sivistyneisyytemme mitataan kyvyssämme ottaa yhteisömme heikompiosaiset huomioon.
Jouko Kiesiläinen
Kirjoittaja toimii Vasp oy:n viestintävastaavana ja projektityöntekijänä.
