Ylen mielenkiintoinen kirjoitus lastensuojelusta herätti ajatuksia. Lastensuojelu on lähtökohtaisesti upeaa työtä. Parhaimmillaan motivoitunut työntekijä saa olla perheiden apuna elämän karikoissa ja nähdä niistä selviämisen yhdessä perheiden kanssa. Parhaimmillaan työskentely tarjoaa upeita kokemuksia ja kohtaamisia upeiden ihmisten kanssa. Mielenkiintoista onkin, miten tällaisessa työssä jaksaminen on huonoa ja vaihtuvuus suurta. Päivi Leppänen kirjoittaa vaihtuvuudesta julkisen vallan puolella sosiaalityöntekijöiden osalta.
Saman vaihtuvuuden olen itse havainnut etenkin laitospuolella, mutta myös avohuollossa, ja perheiden näkökulmasta vaihtuvuudessa toistuu sama ongelma kuin julkisen puolen vaihtuvuudessa. Prosesseista tulee poukkoilevia, ne pysähtyvät ja jopa alkavat alusta. Meistä jokainen voi yrittää samaistua perheen tai lapsen asemaan, jossa pahimmillaan joudut käymään elämäsi raskaat vaiheet uudestaan ja uudestaan aina uuden ihmisen kanssa. Jos voimavarat ovat jo valmiiksi vähissä, niin ainakin itse toivoisi, että saisi työskennellä tutun ihmisen kanssa pitkäkestoisesti.
Itse tarkastelen asiaa yrittäjän näkökulmasta, mutta pitkällä työuralla työntekijäpuolelta sekä myös julkishallinnossa kuntouttavan koulun puolelta. Yritykset narratiivissaan ja toisaalta myös julkinen taho kilpailutuksissaan puhuu usein laadusta. Laatua määritellään työkokemusvuosien, koulutusten ja yrityksen hallinnon prosessien osalta. Parhaimmillaan tai pahimmillaan, riippuen näkökulmasta, yritykset osoittavat laatuaan toiselta yritykseltä ostetuilla sertifikaateilla, jotka toki valvovat prosessia hallinnon näkökulmasta, mutta toimivat puutteellisesti inhimillisen kohtaamisen ja työn oikean tuloksellisuuden (=perheiden saama apu) mittaamisessa. Työskentelysuhteessa olevalta nuorelta kysyttäessä laatua mittaa se, että ”voi keskustella luottamuksella ja hypätä myös syvään päähän”.
Jos edellä mainittua kommenttia tarkastellaan, päästään Päivi Leppäsen kuvaamaan vaihtuvuuden ongelmaan. Jos työntekijä vaihtuu, on vaikea taas hypätä luottamukselliseen suhteeseen ja etenkään sinne syvään päähän. Näin ollen voi miettiä, miksi henkilökunnan pysyvyys ei ole laadun mittarina. Toki yhdessä kilpailutuksessa ilahduttavasti pienellä painoarvolla on tämäkin otettu huomioon. Joka tapauksessa yrityksen näkökulmasta on työn tosiasiallisen laadun varmistamiseen yhtenä selkeänä mittarina työntekijöiden viihtyvyys ja sitä kautta pysyvyys, joka mahdollistaa pysyvät suhteet perheille. Niinpä Päivi Leppänen nostaa esille tärkeän asian tuodessaan esille työssä jaksamisen sosiaalityössä.
Työssä jaksamiseen haluan tuoda esille erään VASPin työkalun, jota saa vapaasti käyttää. Tämä työkalu saa tukea Mari Huhtalan väitöstutkimuksesta Jyväskylän yliopistolle ja toisaalta on jo antiikin Kreikasta tuttu työkalu, jota ihmiskunta on jatkuvasti kehittänyt. Tämän työkalun nimi on eettisyys. Eettiset pulmatilanteet saattavat kuormittaa ja eettiset ristiriitatilanteet jopa lisäävät työuupumusriskiä. Huhtala jakaa eettiset pulmatilanteet tilanteisiin, joissa työntekijä ei tiedä oikeaa tapaa toimia ja toisaalta tilanteisiin, joissa työntekijä joutuu toimimaan sääntöjen tai arvojensa vastaisesti. Mentoroiva malli, jota työelämäprofessori Oona Ylönen esittää Leppäsen artikkelissa, auttanee ensimmäiseen tilanteeseen. Huhtalan tutkimus kuitenkin kertoo, että vielä enemmän stressiä aiheuttaa omia arvoja ja toimintatapoja vastaan toimiminen. Jos arvoissaan joutuu joustamaan liikaa, saattaa edessä olla työpaikan vaihto. Resurssipula on ilmeinen eettisen stressin syy, jos aika ja raha ei riitä hyvän työn tekemiseen, altistaa se eettiselle stressille.
Eettisyys ei tietenkään ole vain resursseja, tuskin jälkipolvet tulkitsevat 1900-luvun diktaattoreiden toimia eettisiksi, vaikka resursseja on ollut käytössä hyvinkin paljon. Yksin resurssit eivät siis luo eettisyyttä. Huhtala tuo esille hyviä eettisen yhteisön näkökulmia, joihin voi tutustua tiivistetysti Tuure Hurmeen artikkelissa ”Eettiset pulmat voivat johtaa sairastuvalle tai työn imuun”. Eettisyys mielestäni korostuu etenkin sosiaalialalla, jossa puhutaan yhteiskunnan peruspalveluista, jolloin yrityksen yhteiskuntavastuu on nähtävä vielä laajempana kuin sellaisella alalla, jossa kuluttaja ostaa tuotteen omasta tahdostaan omalla rahallaan. Näin ollen on myös työhyvinvointia pitää eettistä keskustelua esillä ja keskustella organisaatiossa sekä organisaatioiden että yksilöiden arvoista.
Lastensuojelu on täynnä hyviä, ammattitaitoisia ja parempaan maailmaan uskovia työntekijöitä, jotka haluavat joka päivä tehdä parhaansa perheiden ja samalla yhteiskunnan puolesta. Organisaatioiden tehtäväksi jää tämän mahdollistaminen. Haastankin jokaisen tätä lukevan organisaation edustajan ottamaan etiikan ja arvot esille omalla työpaikallaan ja kysymään; mikä on oikein siinä mitä teemme, miten se vaikuttaa muihin ja voisimmeko toimia eettisemmin? Keskustelulle hyvän pohjan antavat antiikin hyveet; viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus, joita myös mm. kristilliset hyveet mukailevat eri sanoin. Muistetaan, että etiikka ei ole sitä, mihin kurkut säilötään, vaan jotain, josta tulisi keskustella paljon useammin.
Rami Raivio, KM, erityisluokanopettaja sekä VASPin toimitusjohtaja
